Maantieteessä ja kuvataiteessa olemme suunnitelleet ja tulostaneet muutamia töitä, jotka ovat sopineet kurssin ohjelmaan. Joka kuukausi näin ei tapahdu. Koska tulostin on hankala käyttää tarvitaan jokaisen 15-30 minuuttia kestävän tulosteen tekemiseen 90minuutin pohjustustyö.
Harva opettaja haluaa viettää iltaansa 3D-tulostinta säätäen tai vahtimalla milloin tulostus onnistuu tai pitääkö aloittaa alusta. Ahtaassa työhuoneessa pieni tärähdys viereisessä pöydässä työskentelevältä muuttaa koneen arvoja ja kalibrointi täytyy aloittaa alusta. Tulostimesta tuleva savu/käry tekee myös pienessä tilassa oleskelusta tukalaa. Kehittyneempää ja yksinkertaisempaa käyttöliittymää odottaen.
perjantai 31. lokakuuta 2014
maanantai 27. lokakuuta 2014
Ekologista taidetta 3D:llä
Saku Kolkkala, Alppilan lukio
Tässä jaksossa pääsimme vihdoin taas 3D-maailmaan, kun koulussa alkoi yksi kuvataiteen kursseista, joille 3D-mallinnusta on suunniteltu. Ensimmäisellä kurssilla on 34 opiskelijaa, joilla kaikilla on mahdollisuus kokeilla erilaisia ohjelmia luodakseen jotain kurssin ympäristöteemaan sopivaa. Kun kurssin aiheena on myös mm. tila, kolmiulotteisuus tuo siihen hienon lisämahdollisuuden!
Nyt odottelemme opiskelijoiden saavan teoksiaan sellaiseen pisteeseen, että myös printterin käyttöä päästään jälleen kokeilemaan. Jos kokeilu menee hyvin, sitä on tarkoitus laajentaa myös muille vastaaville kuvataiteen kursseille ja edelleen vaikka mahdollistaa näin opiskelijoiden omatoiminen 3D-tulostus.

perjantai 24. lokakuuta 2014
maanantai 13. lokakuuta 2014
Valonpilkahduksia Kaitaalta!
Toukokuussa lähetimme printterit päivitettäviksi. Syksyn
alussa tuntui, että taas täytyy aloittaa ihan alusta, kaivaa laite laatikostaan
ja ryhtyä muistelemaan kytkentää yms. Nyt on kuitenkin kolmen opettajan voimin
päästy tilanteeseen, että molemmat laitteet vaikuttavat toimivan, ja suutin ei
ole vielä tukkeutunut kesken tulostuksen! Tulostusjäljessä on toki toivomista.
Nyt on kuitenkin paremmat edellytykset yrittää hienosäätöä, kun perustoiminta
on kunnossa. Päivityksen mukana tuli myös kelateline. Se mahdollistaa, että
laitteen uskaltaa jättää oppitunnin aikana tulostamaan erilliseen tilaan.
Ohessa tehtäväidea, jota voisimme käyttää Kaitaalla vaikka
3. jakson lukion 3D-kurssilla, eli litteä, ornamenttimainen heijastin.
Tämäntyyppiset muodot ovat osoittautuneet tulostuskelpoisiksi ja tämä oli myös
melko nopea tulostaa (15 – 20 min). Heijastinmaalin käyttöidea tuli Hesarista,
kun luin, että porojen sarvia käsitellään spreiaamalla ko. maalilla. Maali oli
kalliihkoa, Lemmikkistore.fi:n tarjouksessa 23,50, ja sitä joutui käytttämään
aika paljon. Oli se silti hauska kokeilu. Keltaisella tulostetun heijastimen sileä pohjapinta onnistui
hienosti, se kestäisi katseen myös päivänvalossa. Tein nämä kokeilut
tekniikkaharjoitteluna, koira on tehty Sketchupilla (vaativampi vapaa muoto,
veisi paljon opetusaikaa) , korento Tinkercadilla (helppo nakki).
Heijastinidea |
Langoilla on eroa?! Sama materiaali ja samat asetukset. Näkymä pohjapuolelta. Sinen ei ole sulanut yhtä paljon, tulos reikäisempi |
Röpöinen pohja ei maalaamalla parane (eikä pinta). Sileä pinta taas näytti malattuna viimeistellyltä. |
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
3D-tulostuksen suunnitelmat Hämeenkylän koulussa
Lukuvuonna 2014-2015 Hämeenkylän koulussa 3D-tulostukseen tutustutaan kahdessa valinnaiskurssissa. Koska toinen kursseista käynnistyy vasta ensi vuoden puolella, ja nyt käynnissä oleva kurssi perehtyy 3D-tulostukseen vasta 2. jaksossa, ei konkreettista kokemusta onnistumisista ja haasteista vielä ole. Suunnitelmista on sen sijaan mahdollista hieman kirjoittaa.
Valinnaiskurssilla Ihmefysiikkaa ja pulmamatematiikkaa tullaan kokeilemaan matemaattista 3D-mallintamista. Ilmaisohjelmaksi kurssin tarpeisiin on valikoitumassa Tinkercad, joka selainpohjaisena ei vaadi erillistä asennusta. Kurssille on myös tulossa vierailemaan korusuunnittelija, joka esittelee 3D-mallinnuksen jokapäiväistä käyttöä työssään. Osa oppilaiden itse mallintamista koruista on tarkoitus tulostaa.
Tammikuussa käynnistyvä Tietotekniikan jatkokurssi syventyy 3D-mallinnuksen ja -tulostuksen maailmaan hieman tarkemmin. Tavoitteena on herättää oppilaissa ajatuksia ja pohdintaa 3D-tulostuksen mahdollisuuksista ja tulevaisuudesta. Vaikka aiheeseen mediassa silloin tällöin törmääkin, ei useimmilla ole tekniikasta tarkempaa käsitystä. 3D-tulostimen käyttäminen on myös oiva esimerkki tietotekniikan läsnäolosta raskaassa teollisuudessa, viihde - ja toimistokäyttö ovat nuorille tuttuja, mutta tietotekniikan läsnäolo kaikenlaisessa työelämässä saattaa yllättää.
Hämeenkylän koulun LUMA-viikoilla marraskuussa pyritään myös esittelemään 3D-tulostusta, suunnitelmat tarkentuvat syysloman jälkeen.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014
KUVATAIDELUKION tulostinsyksy
on toiminut opiskelijoiden omalta harrastuspohjalta. Meillä on ollut muutaman opiskelijan innokas joukko, jotka ovat suunnitelleet ja tulostaneet omia töitään. Tulostimessa on pari kertaa ilmennyt sellainen häiriö, että tulostinpään lämpötila ei nouse ihan tulostukseen vaadittavalle tasolle. Lämpötila-anturi näyttää katkaisevan lämmityksen hieman vaadittavaa tasoa alempana... varmaan vai jokin asetusongelma.
Meillä ei nyt syksyn 1. jaksossa ole ollut mitään kurssia, jolla tulostinta olisi käytetty. Toimintaa on kumminikin ollut ja tulostin on ollut opiskelijoiden tulostuskerho-käytössä. Minulla ei ole nyt kuvia tulosteista, mutta lisäilen niitä vaikka myöhemmin.
Mukavaa syksyä kaikille blogin seuraajille Kuvataideukiosta!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Taidetta
Saku Kolkkala, Alppilan lukio
Tänä vuonna kokeilemme 3D-mallinnusta kuvataiteessa. Kurssi ei ole vielä alkanut, mutta tarkoitus on, että iso joukko opiskelijoita tekee 3D-suunnittelua ohjelmistoilla ja töistä sitten ainakin yksi myös tulostetaan.
Itse tulostin on kesän jälkeen kaivettu laatikostaan, johdot ja muut osat kytketty takaisin paikoilleen ja asetukset vanhan ohjeen mukaan kalibroitu. Pientä hakemista oli, että mikä luku taas piti mitenkin asettaa, mutta oli mahtava voittajafiilis, kun säädöt sitten lasilevyn suhteen kohdalleen asettuivat. :)

maanantai 22. syyskuuta 2014
3d kokeilua kuvataiteen tunnilla Etu-Töölön lukiossa
Olemme kokeilleet kuvataiteen kurssilla 3d suunnittelua Tinkercadilla.
Opiskelijat ovat oppineet nopeasti käyttämään ohjelmaa, mutta pullonkaula on tulostimen käyttö.
Tulostin sijaitsee eri kerroksessa pienessä tilassa joten tunnin aikana sitä ei pysty käyttämään.
Tulostimen sijaintipaikkaa mietitään vielä.
SketchUp suunnittelua Ku2 kurssilla
torstai 4. syyskuuta 2014
Syysterveiset 3D-verkostosta!
Toivottavasti olette kaikki palanneet virkistyneinä kesälaitumilta, sillä nyt on jälleen aika aloitella kokeiluja 3D-tulostimien opetuskäytön parissa. Syksy on varmasti kaikille kiireinen, joten tässä vielä muistin avuksi päivittämisaikataulu:
– 30.9. mennessä
– 31.10 mennessä.
Nyt kun kaikki ovat päässeet jo hyvään vauhtiin 3D-kokeiluissa, olisi mukavaa kuulla varsinkin, miten tulostimia on käytetty opiskelijaryhmillä, ja miten oppilaat ovat ottaneet tulostamisen vastaan.
Hauskaa syksyä 3D-tulostamisen parissa!
ps. Kohta voimme siirtää tulostimet kotitalousluokkiin, kun 3D-tulostin valtaa keittiöt
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
Hyvää kesää kaikille!
Kiitoksia kaikille osallistujille hienosta keväästä, palaamme takaisin verkostoon seuraavan kerran syyskuussa.
Kokosin listaa siitä, miten olette kokeilleet 3D-tulostusta oppilasryhmien kanssa, ja se löytyy osoitteesta:
http://tinyurl.com/3D-listaus
Kaikissa oppilaitoksissa ei vielä ole ehditty kokeilemaan tulostamista ryhmien kanssa, tai sitten päivityksistä ei käy selkeästi ilmi, mistä ryhmistä on kyse. Toivottavasti saamme taulukkoon täydennystä syksyn aikana :)
Aurinkoista kesää!

torstai 29. toukokuuta 2014
Päätimme
Kaitaalla asennuttaa Minifactoryihin päivityspaketit ja lähetimme laitteet
postitse asennukseen. Tätä kirjoitettaessa ovat vielä asennusmatkalla, mutta
odotamme mielenkiinnolla.
oppilastyö, 7 lk kuvis |
Tällä välin
7.lk kuviksessa on tehty rakennussuunnitelmia Tinkercadilla, tehtävässä
hyödynnettiin saman elementin kopiointia ja muuntelua, ja monet saivat aikaan
vaikuttavaa jälkeä.
Painotetun
kuviksen 9. luokan päättötyössä yhtenä vaihtoehtona oli ”Tutustun 3D-mallinnuksen ja
-tulostuksen perusteisiin”. Aikaa oli 14 x 75 min. Tavoitteena oli tehdä
kaksi erityyppistä
mallintamisharjoitusta: orgaaninen, vapaa muoto (Scupltris) ja geometrisistä
kappaleista rakentuva muoto (Tinkercad). Viisi oppilasta valitsi tämän
päättötyövaihtoehdon. Sculptris -tiedostoista ei kenenkään kanssa ehditty
muuntaa .stl -tiedostoja. Kolme oppilasta keskittyi niin paljon jommankumman
ohjelman tutkimiseen, että toinen ohjelma jätettiin pois. Isoiksi kasvaneet
Sculptris -tiedostot aiheuttivat ongelmia avaamisessa ja käsittelyssä.
Tehtävään kuulunut työkirjaosuus jäi vähän hätäiseksi. Silti tehtävässä oli
myös paljon tekemisen iloa, uuden oppimista ja onnistumisia. Mikäli
3D-vaihtoehto on tarjolla 9. lk:n kuviksen päättötyössä jatkossa, niin se
tulisi olemaan juohevampaa, koska pieni kokeilutuntuma ohjelmiin olisi jo
olemassa 7. Ja 8. luokan jäljiltä.
9 lk painotetun kuviksen päättötyö-työkirja, jossa tekijä ehti verrata molempien ohjelmien käyttöä |
Lukion
puolella varsinainen työskentely opiskelijoiden kanssa alkaa vasta ensi syksynä
omalla erillisellä 3D -mallinnus- ja tulostuskurssilla.
Syksyllä
jatketaan!
Marja ja
Heljä
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Terveisiä Pyhtäältä
Heips!
Me olemme nyt käyttäneet täällä Pyhtäällä minifactoryn tulostinta tämän lukuvuoden ajan. Alkukankeutta oli, sitten keksittiin ikkunanpesuaine, sillä kun pesi alustan tulostusten välistä niin hyvä tuli. Kesän projektiksi jää päivityspaketin asentaminen.
Tulostinta on käytetty matikan, fysiikan, kemian ja tietotekniikan tunneilla.

Tässä laitteemme on työntouhussa |
Sijoituspaikka on tylsästi opettajan pöytä |
Pentyynimolekyyli, kasililuokkalaisen piirtämä |
Metaanimolekyyli, niinkään kasiluokkalaisen tekemä |
Silmälasit seiskaluokkalaisen tekemänä |
keskiviikko 21. toukokuuta 2014
Opiskelijoiden osuus
Saku Kolkkala, Alppilan lukio
Vuoden lopussa olisi kiva kuulla, miten opiskelijat ovat missäkin osallistuneet 3D-projekteihin. Muiden tekstejä lukiessa kun jää helposti arvailuksi, että millä kurssilla tai missä oppiaineessa töitä on tehty ja kuinka moni opiskelija/opettaja on mitäkin tehnyt. Voitaisiinko koota vaikka jokin luettelo näistä?
Meillä oli AT1-kurssilla 19 opiskelijaa, joista jokainen teki kolme eri mallinnusta käyttäen kolmea eri ohjelmaa. Aikaa tähän käytettiin n. 3 x 75 min.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014
Helsingin kuvataidelukio, 3D-tulostuskokeilu
Helsingin kuvataidelukiossa lähdettiin liikkeelle hitaasti, mutta varmasti. Avaimenperästä tuli ihan onnistunut!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)